Ylisen sääaseman havaintoja vuodelta 2011

Tammikuu

Uusi vuosi alkoi melko kireän pakkasjakson, joka lauhtui loppiaisena, merkeissä. Kuukauden keskimääräinen lämpötila -8,1 °C oli liki kaksi ja puoli astetta tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräistä lämpötilaa (-5,7 °C) alempi. Lunta satoi melko runsaasti ja kokonaissademäärä oli 63 cm lunta. Vettä satoi puolen kuun aikoihin 5mm. Lumen syvyys oli suurimmillaan 22. päivä 61 cm. Kuukauden ylin lämpötila +1,7 °C mitattiin 28. päivänä. Kuukauden alin lämpötila -29,2 °C mitattiin 16. päivänä. Pitkiä pakkasjaksoja ei ollut, koska välillä lämpötila kävi plussan puolella.

Helmikuu

Keskimääräinen lämpötila -12,9 °C oli noin viisi astetta tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräistä lämpötilaa (-8,0 °C) kylmempi. Lunta satoi niin, että kokonaissademäärä oli 23 cm lunta. Lumen syvyys oli suurimmillaan 25. päivänä 63 cm. Kuukauden ylin lämpötila +1,3 °C mitattiin 2. päivänä. Kuukauden ja koko vuoden alin lämpötila -33,3 °C mitattiin 18. päivänä. Helmikuun 18. päivä oli myös keskilämpötilaltaan, joka oli -23,9 °C, vuoden kylmin. Helmikuussa oli kuusi päivää, jolloin lämpötila oli -30 °C tai alempi. Kovien pakkasten jaksona (9.2. -28.2.) oli viisitoista vuorokautta, jolloin lämpötila kävi -20 °C:een kylmemmällä puolella. Talven pisin pakkasjakso kesti 21 päivää (9.2. – 1.3.).

Maaliskuu

Keskimääräinen lämpötila -2,0 °C oli vajaan asteen tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräistä lämpötilaa (-2,8 °C) korkeampi. Lunta satoi maaliskuussa niin, että kokonaissademäärä oli 23 cm. Vettä satoi kuukaudessa noin 1 mm. Lumen syvyys oli suurimmillaan 19. päivänä 65 cm, joka oli myös kyseisen talven lumiennätys. Kuukauden lopussa lunta oli vielä 57 cm. Kuukauden ylin lämpötila +10,8 °C mitattiin 22. päivänä. Kuukauden alin lämpötila -18,1 °C mitattiin 16. päivänä. Talvilomaviikko 9 (28.2. – 5.3.) oli vaihtelevaa säätä lämpötila oli alimmillaan -16,9 °C ja ylimmillään +5,9 °C. Lomaviikolla satoi lunta ja vettä.

Huhtikuu

Keskimääräinen lämpötila +5,4 °C oli noin asteen tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräistä lämpötilaa (+4,3 °C) korkeampi. Huhtikuussa ei enää satanut lunta. Vettä satoi kuukaudessa noin 16 mm. Lumen syvyys oli suurimmillaan kuukauden alussa 57 cm. Mittauspisteen lumensyvyys meni nollaan 17. päivä. Kuukauden ylin lämpötila +24,0 °C mitattiin 25. päivänä. Kuukauden alin lämpötila -10,6 °C mitattiin aprillipäivänä 1.4. Poutaisen vappuaaton lämpötila oli -1,6 ja +14,6 asteen välillä. Termisen kevään voidaan sanoa alkaneen 2.4., kun vuorokauden keskilämpötila pysyi pidempään >0°C. Grillikausi avattiin pitkäperjantaina 22.4.. Pääsiäinen oli melko lämmin ja pääsiäispäivänä (24.4.) ylin lämpötila oli 21,2 °C.

Toukokuu

Keskimääräinen lämpötila +10,0 °C oli likimain sama kuin tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräinen lämpötila +10,1 °C. Vettä satoi kuukaudessa noin 47 mm. Kuukauden ylin lämpötila 25,7 °C mitattiin 11. päivänä. Kuukauden alin lämpötila -4,0 °C mitattiin vappuna 1. päivänä. Poutaisen koleahkon vapun lämpötila oli -4,0 ja 10,9 asteen välillä. Äitienpäivä (8.5.)oli poutainen ja kylmän yön jälkeen melko lämmin -2,2 … 22,4 °C. Pihanurmikkoa leikattiin ensimmäisen kerran 20. päivä ja maanantaina 16. päivänä nähtiin ensimmäinen pääskynen. Termisen kesän voidaan sanoa alkaneen jo 8. päivä, kun vuorokauden keskilämpötila pysyi pidempään yli 10°C. Toukokuussa oli kaksi hellepäivää (11. ja 31.).

Kesäkuu

Keskimääräinen lämpötila +16,9 °C oli liki kaksi ja puoli astetta tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräistä lämpötilaa (+14,6 °C) korkeampi. Kuukauden ja koko vuoden ylin lämpötila 33,4 °C mitattiin 10. päivänä, jolloin sattui myös olemaan Sauna Open Air- tapahtuman keskimmäinen päivä. Kuukauden alin lämpötila 3,0 °C mitattiin 5. päivänä. Vettä satoi kuukaudessa noin 44 mm. Kesäkuussa oli kolmetoista hellepäivää, joista peräti seitsemänä lämpötila oli yli 30 °C. Juhannuksen ajan (24.6. -26.6.) sää oli osittain sateinen, mutta kohtuullisen lämmin. Aattona lämpötila vaihteli 11,8 … 21,1 °C ja juhannuspäivänä 7,5 … 22,4 °C. Omenapuut ja syreenit aloittivat kukinnan 1. päivänä.

Heinäkuu

Keskimääräinen lämpötila +19,5 °C oli reilut puolitoista astetta tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräistä lämpötilaa (+17,9 °C) korkeampi. Vettä satoi kuukaudessa noin 58 mm. Heinäkuussa oli kaksi päivää (12. ja 21.), jolloin vuorokauden sademäärä oli yli 20 mm. Kuukauden ylin lämpötila 33,0 °C mitattiin 2. päivänä. Hellepäiviä oli heinäkuussa 17 ja koko vuonna peräti 37 (elokuu mukaan lukien).  Kuukauden alin lämpötila 5,9 °C mitattiin 15. päivänä. Ukkosia ei ollut merkittävästi. Kesäloma (Raimon) oli välillä 14.7. - 10.8. Kesälomalla satoi vettä noin 59 mm, hellepäiviä oli 12, keskilämpötila oli 18,3 °C ja sateettomia päiviä oli 18 (28:sta).

Elokuu

Keskimääräinen lämpötila +16,7 °C oli noin puoli astetta korkeampi, kuin tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräinen lämpötila +16,1 °C. Elokuussa sademäärä oli noin 43 mm. Kesäkuukausina satoi noin kaikkiaan siis 145 mm vettä. Kuukauden ylin lämpötila 26,9 °C mitattiin 27. päivänä. Hellepäiviä oli elokuussa viisi.  Kuukauden alin lämpötila 4,5 °C mitattiin 11. päivänä. Ukkosia ei ollut merkittävästi.

Syyskuu

Keskimääräinen lämpötila +12,8 °C oli noin puolitoista astetta korkeampi kuin tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräinen lämpötila +11,2 °C. Syyskuu oli vuoden sateisin kuukausi ja vettä satoi kuukaudessa noin 159 mm ja sateettomia päiviä oli vain seitsemän. Kuukauden ylin lämpötila 22,1 °C mitattiin 5. päivänä. Kuukauden alin lämpötila 3,6 °C mitattiin 26. päivänä. Termisen syksyn voidaan sanoa alkaneen 24.9., kun vuorokauden keskilämpötila pysyi pidempään <10°C.

Lokakuu

Keskimääräinen lämpötila +6,4 °C oli noin asteen korkeampi tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräinen lämpötila +5,3 °C. Lokakuussa satoi vettä noin 42 mm. Sateiden osalta lokakuussa oli 11 sateetonta päivää. Kuukauden ylin lämpötila 13,8 °C mitattiin 4. päivänä. Kuukauden alin lämpötila -1,4 °C mitattiin 14. päivänä.

Marraskuu

Keskimääräinen lämpötila +3,6 °C oli yli kaksi ja puoli astetta korkeampi kuin tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräinen lämpötila +0,9 °C. Marraskuu oli melko vähäsateinen. Lunta ei marraskuussa satanut, mutta vettä satoi kuukaudessa noin 33 mm. Terminen talvi ei oikeastaan alkanut vuonna 2011 lainkaan, sillä vuorokauden keskilämpötila ei oikeastaan ollut pidempään pakkasella lainkaan. Kuukauden lopulla oli kovia lännen ja lounaan välisiä tuulia. Kuukauden ylin lämpötila 10,3 °C mitattiin 2. päivä. Kuukauden alin lämpötila -7,0 °C mitattiin 20. päivä.

Joulukuu

Keskimääräinen lämpötila 0,6 °C oli yli neljä astetta ylempi kuin tarkkailujakson 1994–2011 keskimääräinen lämpötila -3,7 °C. Joulukuussa satoi melko runsaasti vettä eli noin 77 mm. Myös lunta satoi 28cm, mutta tapaninpäivänä lunta ei enää ollut. Lunta oli enimmillään 15. päivänä noin 15 cm. Joulua vietettiin leudossa ja tuulisessa säässä lämpötilojen vaihdellessa -3,9 °C ja +3,5 °C välillä. Tapaninpäivän myrskyt aiheuttivat monin paikoin tuhoja. Vuoden vaihtumista odotettiin n. -3 °C pakkasessa. Kuukauden ylin lämpötila 7,6 °C mitattiin 27. päivänä. Kuukauden alin lämpötila -4,7 °C mitattiin 12. päivänä. Koko vuoden keskilämpötila oli noin 5,9 °C, joka oli liki asteen lämpimämpi kuin tarkkailujakson 1994 – 2011 keskimääräinen lämpötila 5,0 °C .

Vuoden 2011 korkein ilmanpaine 1037,9 hPa mitattiin marraskuun 12. ja vuoden alin ilmanpaine 974,2 hPa mitattiin joulukuun 5. päivänä.

2011saa.jpg